Nurmeksen Vesi Oy on Nurmeksen kaupunkikonserniin kuuluva vesihuoltoyhtiö, joka on aloittanut toimintansa vuonna 2020. Yhtiö vastaa toiminta-alueensa vesihuoltopalveluista, joista keskeisimmät ovat puhtaan veden tuotanto ja jakelu sekä jätevesien viemäröinti ja puhdistus.
Nykyisen toimitusjohtajamme siirtyessä toisiin tehtäviin haemme yhtiöllemme toimitusjohtajaa.
Toimitusjohtajana tehtäviisi kuuluu
- Yhtiön operatiivisen toiminnan johtaminen hallituksen asettamien strategisten päämäärien mukaisesti
- Yrityksen talouden ja henkilöstön johtaminen
- Liiketoiminnan ja vesihuollon kehittäminen
- Yhteistyö yhtiön tärkeimpien sidosryhmien kanssa
Tehtävässä menestyminen edellyttää
- Teknisen alan korkeakoulututkintoa tai vastaavaa aiempaa alan tutkintoa
- Kannustavaa ja ihmisläheistä toimintatapaa
- Liiketoiminnan johtamisosaamista
- Hyviä vuorovaikutus- ja neuvottelutaitoja
Vesihuoltoalan asiantuntemus ja vesihuollon tekninen osaaminen katsotaan eduksi
Tarjoamme monipuolisen ja kiinnostava tehtävän kehittyvän yrityksen johdossa. Tehtävä alkaa 1.1.2023 tai sopimuksen mukaan. Lähetä vapaamuotoinen hakemus, jossa kerrot itsestäsi ja liitä mukaan CV:si.
Hakemukset pyydetään jättämään 31.10.2022 klo 16.00 mennessä postitse Nurmeksen Vesi Oy, kauppatori 3, 75500 Nurmes tai sähköpostitse talouspäällikölle heli.tolvanen@nurmeksenvesi.fi.